
Minulla on toisinaan ollut ilo päästä suunnittelemaan ja toteuttamaan suurikokoisia seinämaalauksia niin sisä- kuin ulkoseinillekin, julkisiin ja yksityisiin rakennuksiin.
Seinämaalauksiani yhdistävät selkeät pinnat ja heleät värit. Pelkistävä ote pitää suuret seinäpinnat rauhallisina ja lisää teosten huollettavuutta. Iloisilla väreillä massiiviset alueet pysyvät kevyen näköisinä.
Tarvitseeko sinun tilasi uutta ilmettä? Teen tilaustöitä – ota yhteyttä! Suunnittelen teoksen paikan mukaan. Minulla on kokemusta myös osallistavista menetelmistä osana teoksen suunnittelua.


Merikartta | 2017
Useiden metrien korkuinen, Luvian saariston karttaan perustuva geometrinen maalaus Luvian peruskoulun uudisrakennuksen portaikossa.
Ympäröivien tilojen purppurainen väritys on huomioitu suunnittelussa ja otettu osaksi teosta.

Kymmenen mustavarista | 2014
Ensimmäinen sija Satakunnan Taiteenedistämiskeskuksen kilpailussa. Teos “Kymmenen mustavarista” toteutettiin Porin Veden pumppaamon kahdelle seinälle Karjarannassa.

Kullervo paimenessa | 2006
Seinämaalaus hoitokoti Päiväkummun Kullervo-nimiseen kerrokseen. Kuvan maalauksen lisäksi teokseen kuuluu monokromaattinen petokarja-kuviointi hoitokodin käytävällä.
Kurssityö Taideteollisessa korkeakoulussa.